Varo piraatteja

Laittomat tuotekopiot vaivaavat jo nyt vaporisaattorimarkkinoita. Tarjolla voi olla vaporisaattoreita, joiden kauppahinta on noin puolet laitteen tukkuhinnasta. Silloin ei ole lainkaan varmaa, onko käytettävät materiaalit turvallisia ja kestävätkö ne käytössä yhtä hyvin kuin aidot tuotteet.

Laittomat tuotekopiot saattavat olla hyvinkin paljon alkuperäisen näköisiä ja oloisia, mutta hinnaltaan selvästi halvempia. Aina kun on mahdollista ostaa tunnetun vaporisaattorimerkin tuote todella edulliseen hintaan, on suuri todennäköisyys, että kyseinen tuote on joko varastettu tai sitten kyseessä voi olla laiton tuotekopio.

Piraattikopioiden ja alkuperäisten tuotteiden ulkoiset erot ovat todella minimaalisia. Täytyy olla jo hieman asiantuntemusta, että pystyy erottamaan piraattikopion alkuperäisestä. Vaikka ulkoasu saattaa muistuttaa alkuperäistä suurestikin, voi kuoren sisäpuolella oleva tekniikka ja osien laatu poiketa runsaastikin, lähes poikkeuksetta huonompan suuntaan. Alibabasta voi löytää valmistajia, joiden hinnat ovat todella houkuttelevia, mutta kuinka on tuoteturvallisuuden laita? Akut saattavat posahdella, pahimmassa tapauksessa laite saattaa syttyä tuleen ja aiheuttaa laajojakin vahinkoja.

Mikä tekee piraattikopiosta huonomman? Halvempi hinta johtuu muutamasta keskeisestä asiasta.

  1. Käytetyt materiaalit. Kun laitteen tekee heikkolaatuisista materiaaleista, sen valmistus käy todella halvaksi. Halvat materiaalit eivät yleensä täytä niitä vaatimuksia, joita laadukkaiden tuotteiden valmistuksessa edellytetään. Käyttöön sopimattomista materiaaleista saattaa irrota myrkyllisiä kaasuja vaporisoitaessa – sitä kukaan tuskin haluaa osuvan omalle kohdalleen.
  2. Brändi. Tunnetun tuotteen valmistajalla on myös brändi suojeltavanaan. Siksi jokainen suuri vaporisaattorien valmistaja haluaa kaikin tavoin pitää kiinni tuotteensa laadusta. Se edellyttää tuotteen laadun varmistamista jokaisessa vaiheessa. Jos piraattikopion laite olisi yhtä laadukas kuin alkuperäinen, miksi kopioiden valmistajat eivät kehittäisi omaa tuotemerkkiään? He eivät varmista sitä ja siksi piraattikopio on aina niin halpa.
  3. Takuu. Aidolla vaporisaattorilla on aina takuu. Aidon vaporisaattorin valmistaja takaa sen, että laite on rakennettu huolella ja sen materiaalit ovat korkealuokkaisia ja laite toimii ja kestää. Jos laitteessa ilmenee jotain ongelmia, sen voi aina lähettää tehtaalle korjattavaksi. Tässä tilanteessa olisi aika noloa, jos tehtaalta tulisi vastaus, että laite ei olekaan aito.

Piraattikopiot ovat hämmästyttävän aidon näköisiä, mutta harjaantunut silmä löytää jo laitteen ulkomuodosta eroavaisuuksia alkuperäiseen. Tässä linkki artikkeliin, jossa vertaillaan alkuperäistä Arizer Air vaporisaattoria ja sen piraattikopiota: http://blog.puffitup.com/2016/04/fake-arizer-air-v....

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Tuotteet ja tuotehinnat

Tuotteiden hinnat on esitetty tuote-esittelyjen yhteydessä. Tuotteisiimme sisältyy arvonlisäveroa. Veroerittely näkyy ostoskorissa ja tilausvahvistuksessa.

Maksutavat

Tilauksen voi maksaa verkkopankissa. Käsittelemme arkisin klo 12 mennessä tilillemme saapuneet maksut ja siirrämme tilaukset käsittelyyn samana päivänä. Valitettavasti verkkokaupassamme ei tällä hetkellä ole käytössä muita maksutapoja.

Toimitustavat

Käytämme lähetysten toimittamiseen ensisijaisesti DB Schenkerin palveluja tai tarvittaessa Postia. Varastotilanteesta riippuen tuotteet lähetetään mahdollisimman pian, useimmin samana mutta kuitenkin viimeistään kahden seuraavan arkipäivän aikana maksun vastaanottamisesta. Lähetyksen saavuttua noudettavaksi saat saapumisilmoituksen tekstiviestinä tai sähköpostilla. Tuotteet ovat tämän jälkeen välittömästi noudettavissa. Kirjelähetykset toimitetaan tavallisen kirjepostin mukana ovelle tai postilaatikkoon asti.

Toimituskulut

Toimituskulut muuttuvat ostoskorin sisällön tai tilaajan valinnan mukaan. Toimituskuluja voit koko ajan seurata sivun oikeasta sivupalkista. Mikäli pakettia ei noudeta määräajassa ja se palautuu toimipaikkapalautuksena, uudelleenlähettämisen kulut veloitetaan etukäteen tilaajalta.

Myyntialue

Verkkokaupassa myytäviä tuotteita toimitetaan ainoastaan Suomen alueelle.

Varastotilanne

Verkkokaupan varastotilanne ei välttämättä vastaa myymälän varastotilannetta. Jos haluat ajankohtaista tietoa myymälän varastotilanteesta, ole yhteydessä meihin puhelimitse.

Emme vastaanota tilauksia puhelimitse, sähköpostitse tai myymälässä. Puhelimitse, sähköpostitse tai myymälässä tehdyt tiedustelut eivät ole sitovia tilauksia. Seeds of Love ei takaa, että näillä tavoin tiedusteltua tuotetta olisi myöhemmin saatavilla. Tiedustelu ei ole myöskään asiakkaan osalta sitova. Käsittelemme sitovina tilauksina ainoastaan verkkokauppamme kautta tehtyjä, etukäteen maksettuja tilauksia.

Emme varaa tuotteita maksamattomiin tilauksiin.

Toimitusaika

Pyrimme käsittelemään ja postittamaan verkkokaupassa tehdyt tilaukset tavallisesti samana taikka viimeistään kahtena seuraavana arkipäivänä maksun vastaanottamisesta. Pyrimme varastomme aktiivisena erityisesti suosituimpien artikkeleiden suhteen, mutta jos jokin tilaamasi tuote on tilapäisesti loppu, ilmoitamme tästä sähköpostitse. Lähetämme halutessasi koko tilauksen heti puuttuvan tuotteen saatuamme. Tilaukset pyritään toimittamaan täydellisinä. Mikäli jokin tuote on pitempiaikaisesti loppu ja emme pysty saamaan sitä kohtuullisen ajan kuluessa lisää, tilaus voidaan toimittaa osissa.

Palautusoikeus

Verkkokaupan asiakkailla on kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilauksensa tai osa siitä 14 päivän kuluessa tilauksen vastaanottamisesta.

Viallisen tuotteen palautus

Kaikista palautuksista on aina sovittava kauppiaan kanssa etukäteen. Reklamointiaika tuotteen noudosta on 14 päivää. Tavoitat meidät parhaiten sivuston yhteydenottolomakkeen kautta. Viallinen tuote vaihdetaan pääsääntöisesti ainoastaan samaan uuteen nimikkeeseen. Myyjä ei korvaa palautuksesta aiheutuneita kuluja, ellei palautuksesta ole ensin sovittu myyjän kanssa. Myyjä ei lunasta postiennakolla lähetettyjä palautuksia.

Toimituksessa rikkoutuneet tai kadonneet lähetykset

Valitettavasti huolellisesta pakkaamisesta huolimatta kuljetusliike ei aina onnistu kuljettamaan paketteja ehjänä perille. Tämän takia on hyvä jo lähetystä noudettaessa tarkistaa paketin kunto ja mahdolliset vauriot paketissa. 
Mikäli lähetys on vaurioitunut postin kuljetuksessa, tee HETI vahinkoilmoitus. Ota myös yhteys myyjään, niin sovimme uuden tuotteen toimituksesta. 

Mikäli pakettisi tai kirjeesi on kadonnut matkalla, suosittelemme olemaan yhteydessä Postin tai DB Schenkerin asiakaspalveluun valitsemasi toimitustavan mukaan.

Yhteystiedot

Kaikissa tilauksiin liittyvissä asioissa tavoitat meidät seuraavasti:

Sähköpostilla osoitteesta info@seedsoflove.fi

Y-tunnus: 2725332-3